Paluu arkehen..

Niin taas palattiin karuhun arkehen. Uusivuosi tuli vietettyä vauhdikkaasti koirien ja ihanien likkojen kans. Tää elukalla olo on niin kivaa siitäkin syystä, jotta kaikki tykkää niistä elukoosta. Ei tartte kysellä, jotta mitä ihimiset tykkää, jos ottaa koiran johonkin joukkohon (tai täytyy sellaasta kysyä, jotta kuinka toisten elukat tuloo toimeen tämän oman kans). Ihan sama mikkä juhulat niin sielon sitte elukoota aivan varmasti, mikäli tilat sallii sinne ottaa. Koulu alko tänään valinnaasella kurssilla, jonka valittemista syvästi karun sen takia, että olisin voinut lomaalla (=olla töissä) vielä viikon.

 Kurssin nimi on etiikasta käytännön eläänsuojelutyöhön. Etiikka on aika vaikiaa, kun mikään ajattelutapa ei ole väärin eikä oikeen. Etiikka on siis moraalia tutkivaa tierettä, jossa luoraan moraalisia kysymyksiä (eettisen toiminnan periaatteet, oikeaa ja väärää, hyvää elämää jne..), joita sitte järjestellään kokonaasvaltaaseksi ajattelutavaksi. Ja moraalihan on se tuntemus jostain, mikä on oikeen ja mikä väärin. Kaikilla ihmisillä on niin eri käsitykset asioosta. Toisen mielestä jokin asia on ehrottomasti väärin ja toisen mielestä ihan hyväksyttävää. Mun moraaliin vaikuttaa se, mitä oon nähny, kuullu ja kokenu. Myös tiere muokkaa mun moraalia. Mitä enemmän mä tierän asioosta sitä enemmän se muokkaa mun käsityksiäni. Huomaan jo nyt kakkosvuosikurssilaasena, jotta mun käsitykset joistain asioista on muuttunut jo jonkin verran. Ja mun mielestä se on hyvä juttu. Täytyy osata muokata ajattelutapojaan tai toimintatapojaan koko elämänsä aikana eikä takertua siihen, että "aina oon ajatellu/teheny näin". Etiikka auttaa ymmärtämään ja selkeyttämään omaa arvomaailmaansa ja näin pitääsi auttaa tekemähän hyviä ja perusteltuja päätöksiä vaikeissa tilanteissa. Mutta sitte miettii, jotta kun aina näin asioos on toinenkin ihminen, jonka ajattelutavat ja arvomaailma eroaa enemmän tai vähemmän mun omista. Sen mielestä voi mun päätökset olla huonoja tai sitte torella hyviä. Mutta ehkäpä kaikesta tuloo selviämähän aikanaan. Elämä opettaa...

Se siitä koulun alootuksesta. Viikonloppu on heti klyyvarin eres ja tottakai mä meen töihin. :D No eipähän ainakaa oo tekemisen puutetta, tosin niinku sitä ny muuten oliskaa. Erelleen mun kandi orottaa aloottamista ja mitä luultavimmin uusintaankin pitääs alkaa lukia. Uuret kurssit alkaa viikon päästä ja jos vaikka alkaas niitä lukemaan aiva aikataulus (vois vaikka päästä helepommalla).

Mitä pohojammaahan tuloo, niin mä niin nautin sielä olosta. Mutta kyllä mä tykkään tulla tännekki taas mun pieneen kaksioon, jossa saan olla rauhas Tyynen kans. Vaikken mä täälä kaupungis tykkää asua, mutta se oma kämppä! On ihanaa tehrä sitä ruokaa mitä haluaa ja niin palio ku haluaa, mennä ja tulla kuinka tykkää ja mikä parasta, polttaa kynttilöötä pitkin päivää :D. Mä oon aina ajatellu jotta kuinkahan mä pärjään yksin. Meinaan, oon aina ollu sellaanen jotta tekemistä pitää olla ja nimenomaan seuraa. Mukulana aina olin johonaki kaverin työnä jossen tallilla ollu. Mutta mä toisaalta nautin asua yksin.. Tai no onhan mulla Tyyne, joka ajaa sitä kaverin asiaa. :)

Tein salaattia ittelleni. Joskus täytyy vähä tehrä komiampaan astiaan, ku suoraa lautaselle tai johonkin muovi kippoon. :D

 Tyyne aloottaa tän uurenvuoren rennosti. :)